Apteekkien Eläkekassa täytti 150 vuotta
Apteekkari 12.05.2014 | Erja Elo
Suomen vanhin eläkelaitos ottaa luottavaisena vastaan myös tulevat eläkeuudistukset.
Apteekkien Eläkekassa täytti toukokuun puolivälissä 150 vuotta (19.5.2014 toim. lis). Kassa uskoo säilyttävänsä asemansa jatkossakin, olipa kyse ajankohtaisista eläkepoliittisista kysymyksistä, työurista, työhyvinvoinnista tai vireillä olevista säännöstömuutoksista.
– Pitkäikäisyys tarkoittaa käytännössä sitä, että apteekkialalla on ollut innovatiivisuutta, kaukonäköisyyttä ja yhteistyökykyä järjestää omaa eläketurvaa, sanoo toimitusjohtaja Hannu Hokka.
Kaukokatseisuuden lisäksi Apteekkien Eläkekassalla on ollut malttia vaurastua.
– Olemme vakavaraisempi kuin yksikään eläkeyhtiö. Sijoitustoimintamme on tuottanut pitkällä aikavälillä paremmin kuin eläkeyhtiöillä keskimäärin ja olemme niihin verrattuna olleet apteekkityönantajille selvästi edullisempi tapa hoitaa eläkevakuutus, Hokka muistuttaa.
Hänen mielestään myös pieni eläkelaitos voi olla tehokas, kun sitä johdetaan oikealla reseptillä; tuotot, vakavaraisuus ja vuosimaksutaso puhuvat puolestaan.
Vuoden 2013 lopulla Apteekkien Eläkekassassa oli 7 504 vakuutettua, 619 kannattajaosakasta ja 4 759 eläkkeensaajaa, eli yhteensä kassan piiriin kuuluu lähes 12 900 entistä ja nykyistä yksityisten apteekkien työntekijää. Vuosittain eläkkeitä maksetaan noin 78 miljoonaa euroa. Eläkekassan sijoitusomaisuus on noin 530 miljoonaa euroa.
ERJA ELO
Linkki Apteekkari –lehden juttuun:
http://www.apteekkari.fi/uutiset/yksittainen-artikkeli/apteekkien-elakekassa-tayttaa-150-vuotta.html
Ajankohtaista
ESY:n koulutustilaisuudet
Eläkesäätiöyhdistys tarjoaa koulutusta jäsenlaitostensa henkilökunnalle ja toimielimille. Yhdistys järjestää tarvittaessa myös eläkelaitoskohtaisia koulutustilaisuuksia ja antaa luennoitsija-apua. Lue lisää koulutuksistamme.
Eläkesäätiöyhdistys - ESY ry
Kalevankatu 13, 3 krs.
00100 Helsinki
Puhelin (09) 6877 440
Sähköpostiosoitteet
Kirjaudu jäsensivuille / Copyright © Eläkesäätiöyhdistys - ESY ry
Kotisivut: Sivumestari