Erilaiset lisäeläkejärjestelyt
Työnantajalla on vapaaehtoisen lisäeläketurvan hoitamista varten useita eri vaihtoehtoja:
- eläkesäätiö
- vakuutuskassalain mukainen eläkekassa
- vakuutusyhtiö
- työnantajan oma eläkesääntö
- työnantajan ja työntekijän välinen sopimus
On työnantajien ja vakuutettujen etujen mukaista, että lisäeläketurvan järjestämiseksi on tarjolla useita erilaisia vaihtoehtoja. Erilaisten vaihtoehtojen olemassaolo ja kilpailu niiden välillä mahdollistavat taloudellisesti kustannustehokkaan järjestelmän.
Eläkesäätiöissä ja -kassoissa hoitokulut määräytyvät tosiasiallisten kulujen perusteella. Kevyen organisaationsa vuoksi ne ovat vain osa vakuutusyhtiöiden kuluihin verrattuna. Vastaavasti sijoitustoiminnan tuotot kohdistuvat täysimääräisesti eläkesäätiötyönantajan ja vakuutetun eduksi.
Etuusperusteinen lisäeläketurva
Etuusperusteisessa lisäeläketurvassa eläke-etuudet määräytyvät palkan, palvelusajan ja etuuksien korottamisessa käytettävien indeksien mukaan. Eläkesäätiöissä työntekijät ja vakuutetut eivät voi itse osallistua eläketurvansa rahoittamiseen. Sen sijaan eläkekassassa tämä on mahdollista.
Sijoitussidonnainen (aik. maksuperusteinen) lisäeläketurva
Valtaosa uusista kollektiivisista lisäeläkejärjestelyistä ovat luonteeltaan sijoitussidonnaisia, joissa eläke- ja muut etuudet määräytyvät työnantajan ja työntekijöiden yhdessä suorittamien vakuutusmaksujen ja niille kertyneiden sijoitustuottojen perusteella.
Sijoitussidonnaisissa lisäeläkejärjestelyissä eläketurvan tasoa ei ole etukäteen määrätty vaan lisäeläke karttuu vakuutusmaksuista ja niille saaduista sijoitustuotoista. Järjestelmä on helppohoitoinen ja läpinäkyvä. Tämä johtuu siitä, että vain sijoitussidonnaisissa lisäeläkejärjestelyssä työnantajalle ei aiheudu lisävelvoitteita työntekijän työsuhteen päättymisen tai eläkkeelle jäämisen jälkeen.
Sijoitussidonnaisen eläkesäätiön pienet hoitokustannukset yhdistettynä sijoitustoiminnan läpinäkyvyyteen mahdollistavat vakuutetulle parhaan tavan oman eläketurvan täydentämiseen ilman ylimääräisiä välikäsiä.
(Päivitys kesken: Lataa alta maksuperusteinen lisäeläketurvan esite).
Tiedosto | Päivitetty | Koko |
---|---|---|
Ajankohtaista
ESY:n koulutustilaisuudet
Eläkesäätiöyhdistys tarjoaa koulutusta jäsenlaitostensa henkilökunnalle ja toimielimille. Yhdistys järjestää tarvittaessa myös eläkelaitoskohtaisia koulutustilaisuuksia ja antaa luennoitsija-apua. Lue lisää koulutuksistamme.
Eläkesäätiöyhdistys - ESY ry
Kalevankatu 13, 3 krs.
00100 Helsinki
Puhelin (09) 6877 440
Sähköpostiosoitteet
Kirjaudu jäsensivuille / Copyright © Eläkesäätiöyhdistys - ESY ry
Kotisivut: Sivumestari