Vuoden 2015 palkkakerroin vahvistettu

Sosiaali- ja terveysministeriö vahvisti 22. lokakuuta vuoden 2015 palkkakertoimeksi 1,363. Vuoteen 2014 verrattuna palkkakerroin nousee hieman alle prosentin. 

Palkkakerrointa käytetään tulevan työeläkkeen laskennassa: sillä tarkistetaan vuosiansiot eläkkeen alkamisvuoden tasoon. Palkkakertoimessa palkkojen muutoksen osuus on 80 prosenttia ja hintojen muutoksen 20 prosenttia.

Työeläkkeen laskennan lisäksi palkkakerrointa käytetään sairausvakuutuslain mukaisten sairaus-, äitiys-, isyys- ja vanhempainrahojen, erityishoitorahan sekä kuntoutusrahan perusteena olevien tulojen ja tulorajojen määrittelyssä. Lisäksi palkkakertoimella tarkistetaan omaishoidon tuen vähimmäismäärä, perhehoitajalain mukainen palkkio, työnantajien työttömyysvakuutusmaksujen porrastusta säätelevät palkkasummarajat sekä poikkeustapauksissa työttömyyspäivärahan perusteena oleva palkka.

Palkkakertoimella korotetaan myös valtion varoista suoritettavasta eläkkeen korvaamisesta alle kolmivuotiaan lapsen hoidon tai opiskelun ajalta annetun lain mukainen laskennallinen tulo. Myös tapaturmavakuutuslain, sotilastapaturmalain, liikennevakuutuslain, potilasvahinkolain ja ympäristövakuutuslain mukaisten vuosityöansioiden määrittämisessä käytetään palkkakerrointa.

Maksussa olevat työeläkkeet tarkistetaan vuosittain työeläkeindeksillä. Eduskunnan käsiteltävänä on esitys 0,4 prosentin indeksikorotuksesta työeläkkeisiin vuonna 2015. Sen vuoksi työeläkeindeksiä ei vahvisteta tänä vuonna yhdessä palkkakertoimen kanssa asetuksella. Esityksen mukaan työeläkeindeksin pisteluku vuodelle 2015 olisi 2519.

Lisätietoja

hallitussihteeri Inka Hassinen, p. 0295 163187, etunimi.sukunimi[ät]stm.fi (etunimi[dot]sukunimi[at]stm[dot]fi)

 

ESY:n koulutustilaisuudet

Eläkesäätiöyhdistys tarjoaa koulutusta jäsenlaitostensa henkilökunnalle ja toimielimille. Yhdistys järjestää tarvittaessa myös eläkelaitoskohtaisia koulutustilaisuuksia ja antaa luennoitsija-apua. Lue lisää koulutuksistamme.

ESY:n koulutukset

Eläkesäätiöyhdistys - ESY ry
Kalevankatu 13, 3 krs.
00100 Helsinki

Puhelin (09) 6877 440
Sähköpostiosoitteet

Kirjaudu jäsensivuille   /   Copyright © Eläkesäätiöyhdistys - ESY ry

EläketurvakeskusTELATyöeläke.fiPensions EuropeFINE

Kotisivut: Sivumestari