21.12.2017 — Timo Toropainen, Eläkesäätiöyhdistys
Sydämet pamppaillen, silmät loistaen
Onhan tuo myönnettävä, että tästä vuoden pimeimmästä jaksosta ei selviä, ellei saa lisävaloa jostakin lähteestä.
Perhe on tietysti valonheitin numero 1. Poikani Ilkka täytti jouluviikolla 18 vuotta – ja se on kova juttu.
Tänä vuonna lisäloistetta löytyi myös urheilun ja kulttuurin puolelta.
IFK alkoi pelata lätkää alkukauden kangertelujakson jälkeen oikeinkin lupaavasti.
(Jostakin kuuluu nyt ilkkuvaa hihitystä, mutta olkoon niin.)
Marraskuun alussa esiintyi Finlandia-talossa Hector. Se oli hänen 70-vuotiskeikkansa.
Olipahan komea veto! Kaveri sen kun vaan paranee ikääntyessään.
Kerroinkin tuon hänelle, kun näin Heikki H:n seuraavassa IFK:n matsissa.
Meillä on kausikorttipaikat samassa katsomossa, jota näkökulmasta riippuen voi kutsua vaikkapa ”ikivanhojen ukkojen” tai ”kypsyneiden herrasmiesten” katsomoksi, jonka sisääntuloaukon päällä on sopivasti Eteran mainoskilpi. Se vaihtunee jo pian Ilmarisen kyltiksi.
Näin se kehä muutenkin kaartuu: Hectorin konsertti Oulun Pohjankartanon salissa 1970-luvun puolivälissä oli elämäni ensimmäinen konsertti.
Viimeistään siitä lähtien on Hectorin musiikki soinut vahvasti korvissa.
Ultra Bran musiikilla ei ole ihan ikäkausisyistä johtuen ollut yhtä ikonista merkitystä näin vanhalle miehelle, mutta kyllä heidänkin konserttinsa joulukuussa oli vaikuttava elämys.
Kaikki biisit olivat tuttuja – ja ne esitettiin juuri niin itsetuntoisesti ja vahvasti kuin saattoi toivoa ja odottaakin.
Kiitoksia vaan nuoremman tyttäreni Viliinan balettikaverin äidille Marille, jolta sain yllättäen häneltä vapautuneen lipun!
Ja vielä yksi huikea kokemus: Helsingin Tanssiopiston joulunäytökset.
Omat tyttäret Sylvia ja Viliina treenaavat balettia kyseisen opinahjon erikoiskoulutusluokilla, joten heidän ryhmiensä esityksien arvioimisessa olen hivenen jäävi.
Sanottakoon siis vaikka niin, että ne esitykset olivat ainakin yhtä upeita kuin ihan kaikki muutkin.
Tanssiopiston rehtori sanoi puheessaan hienosti ennen esityksiä, että taka- ja pukuhuoneet ovat täynnä pamppailevia sydämiä ja loistavia silmiä.
Valoa tosiaan saatiin sellaisista silmistä.
Päähänpistoja
Timo Toropainen, Eläkesäätiöyhdistys
Timo Toropainen, Eläkesäätiöyhdistys
Timo Toropainen, Eläkesäätiöyhdistys
Timo Toropainen, Eläkesäätiöyhdistys
Timo Toropainen, Eläkesäätiöyhdistys
ESY:n koulutustilaisuudet
Eläkesäätiöyhdistys tarjoaa koulutusta jäsenlaitostensa henkilökunnalle ja toimielimille. Yhdistys järjestää tarvittaessa myös eläkelaitoskohtaisia koulutustilaisuuksia ja antaa luennoitsija-apua. Lue lisää koulutuksistamme.
Eläkesäätiöyhdistys - ESY ry
Kalevankatu 13, 3 krs.
00100 Helsinki
Puhelin (09) 6877 440
Sähköpostiosoitteet
Kirjaudu jäsensivuille / Copyright © Eläkesäätiöyhdistys - ESY ry
Kotisivut: Sivumestari