Parhaat perheet

Ei perhe aina ole pahin. Kerron siitä kaksi päinvastaista esimerkkiä.

Kevätseminaarissamme kaikki sujui hyvin, jopa erinomaisesti. Mitä nöyrimmin kiitän siitä kaikkia esiintyjiä, osallistujia, varustamon ja laivan henkilökuntaa, Söderin-retken järjestäjiä ja Tukholman säätäkin.

Te ja me kaikki yhdessä teimme seminaarista niin upean.

Aika moni kehaisi, että risteilykin on nykyään seminaarimuotona houkutteleva, kun alituinen ramppaaminen Ruotsin-laivoilla on monilla siirtynyt entisten elämänvaiheiden kirjavien kokemusten kirjoihin.

Miellyttävänä tuntemuksena Kevätseminaarista painui muistiin se rento yhteishenki, joka vallitsi kaikkien kesken tyystin riippumatta kunkin asemasta, tehtävistä ja taustasta.

Yksi varainhoitaja naurahti, että meidän Kevätseminaarissamme ei joihinkin muihin seminaariristeilyihin verrattuna ole lainkaan ”me ja muut” –jakoja.

Jos näin tosiaan on, olemme siitä ylpeitä ja onnellisia.

Emme me eläkesäätiö- ja eläkekassakentällä häärivät ihmiset mitään lahkoa muodosta, mutta kyllä tuolla risteilyllä sellainen fiilis tuli, että samassa isossa perheessä tässä eletään. Se tuntui hyvältä.

Hyvältä tuntui touhuilu toisessakin isossa perheessä. Sekä Kevätseminaariamme edeltävänä että seuraavana viikonloppuna Helsingin tanssiopisto järjesti SYK:n tiloissa yhteensä kymmenen kevätjuhlanäytöstä, joiden yhteyteen me erikoiskoulutusluokilla tanssivien lasten vanhemmat järjestimme kahvilan. Leivoimme (tai ainakin paistoimme) syötävät, keitimme juotavat ja hoidimme myynnin.

Jokainen hoiti tonttinsa mahtavasti – ja kahviladuunin ohessa ehti nähdä upeita tanssiesityksiä.

Etuoikeutetuksi tässä tuntee itsensä, kun saa olla moisissa seminaareissa ja kahviloissa mukana.