Timo Toropainen, Eläkesäätiöyhdistys
Päähänpistoja

11.4.2024 — Timo Toropainen, Eläkesäätiöyhdistys

Kerääntykäämme Kevätseminaariin

Kaikista ikävistä asioista huolimatta elämme Eläkesäätiöyhdistyksessä nyt yhdessä mielessä vuoden mukavinta ajanjaksoa: Kevätseminaaria kutsumme koolle.

Kutsut ovat lähteneet, ilmoittautumisaika on käynnissä, palikoita pannaan paikalleen.

 Kevätseminaarimme järjestetään tänä vuonna Tallinnassa keskiviikkona ja torstaina 22.-23.5.2024.

Jäävejä olemme toki arvioimaan, mutta mielestämme ohjelma on taas kerran korkeatasoinen.

 x x x

 Seminaarimme avaa ESY:n hallituksen puheenjohtaja Hannu Hokka.

Valtion Eläkerahaston toimitusjohtaja Timo Löyttyniemi pureutuu haastavaan otsikkoon: ”Suomi solmussa, Eurooppa eksyksissä – mitä taloudessa vielä tapahtuukaan?”.

Eläkejärjestelmään kohdistuvia lyhyen ja pidemmänkin ajan muutostarpeita sekä järjestelmän viilausta ruotii Telan toimitusjohtaja Suvi-Anne Siimes.

Hurjan lainvalmistelu- ja lainsäädäntöruuhkan keskellä elävän sosiaali- ja terveysministeriön johtaja Jaana Rissanen kertoo puheessaan - sen minkä voi - myös eläkesäätiöille ja eläkekassoille tärkeän toimintojen ulkoistamisproblematiikan ratkaisemisesta johtamansa työryhmän kautta.

 ”Kuuleeko kukaan?”, on karismaattisen ja mielenkiintoisen Esko Valtaojan esityksen otsikko.

 Toisen seminaaripäivämme Tallinnassa avaa Suomen sikäläinen suurlähettiläs Vesa Vasara.

Samalla se on eräänlainen suurlähettilään kyselytunti.

 Sokerina pohjalla on luvassa eurovaaliehdokkaiden Minun Eurooppani -paneelikeskustelu.

Lavalle ovat lupautuneet Ted Apter (kok.), Maria Guzenina (sd.), Tuuli Kousa (vihr.), Mika Lintilä (kesk.) ja Teija Makkonen (ps.)

 x x x

 Jos et ole jo ilmoittautunut Kevätseminaariin, nyt ripin rapin hoitamaan sekin homma kuntoon.

Tavataan Tallinnassa.

 

 

Päähänpistoja

19.8.2024
Timo Toropainen, Eläkesäätiöyhdistys
Ammattilainen osaa asiansa
21.12.2023
Timo Toropainen, Eläkesäätiöyhdistys
Kumarrus
28.8.2023
Timo Toropainen, Eläkesäätiöyhdistys
Oltaisiinko ihmisiksi
20.3.2023
Timo Toropainen, Eläkesäätiöyhdistys
Pelottava eläkeuudistus
10.3.2023
Timo Toropainen, Eläkesäätiöyhdistys
Vapaus ei ole aina hyväksi

ESY:n koulutustilaisuudet

Eläkesäätiöyhdistys tarjoaa koulutusta jäsenlaitostensa henkilökunnalle ja toimielimille. Yhdistys järjestää tarvittaessa myös eläkelaitoskohtaisia koulutustilaisuuksia ja antaa luennoitsija-apua. Lue lisää koulutuksistamme.

ESY:n koulutukset

Eläkesäätiöyhdistys - ESY ry
Kalevankatu 13, 3 krs.
00100 Helsinki

Puhelin (09) 6877 440
Sähköpostiosoitteet

Kirjaudu jäsensivuille   /   Copyright © Eläkesäätiöyhdistys - ESY ry

EläketurvakeskusTELATyöeläke.fiPensions EuropeFINE

Kotisivut: Sivumestari