Timo Toropainen, Eläkesäätiöyhdistys
Päähänpistoja

15.8.2019 — Timo Toropainen, Eläkesäätiöyhdistys

Ilonaihettakin on

Nyt ei synkistellä naama rutussa. 

Nyt iloitaan. Aihetta näet on.

Kevätseminaarimme onnistui jopa yli odotusten. Ei vuoden päätapahtumaamme aiemminkaan ole haukuttu, mutta nyt kehut kuulostavat poikkeuksellisen voimakkailta. Kaikki esiintyjät olivat hurjan hyviä. Saimme heiltä kosolti eväitä maailmanmenon ymmärtämiseen. Petri Rajaniemen muuten bongasin puhujaksemme LinkedInin kautta. Putkeen meni.

Eläkesäätiöiden ja -kassojen hallitusten jäsenet vastaavat tyylikkäästi heille asetettuun haasteeseen tiukentuneiden fit & proper -vaatimusten osalta. Huhtikuun kaksipäiväinen koulutustilaisuutemme pursusi väkeä, joka halusi paneutua kunnolla asiaan. Samassa yhteydessä sovittiin, että mikäli ilmenee tarvetta ja halua lisä- tai täsmäkoulutukseen, ESY kyllä järjestää.

ESY:n toimistotiloja on remontoitu onnistuneesti ja fiksusti. Tilantarvehan meillä pieneni, kun 45 vuotta talossa työskennellyt assistentti Merja Äimänen jäi eläkkeelle. Toimitusjohtajan entinen kulmahuone myytiin Apteekkien Eläkekassalle, joka yhdisti sen omistamaansa naapurihuoneistoon. Siitä tuli parempi ja toimivampi - ja omasta toimistostamme sopivampi.

Uusi, entistä parempi eläkesäätiö- ja eläkekassalaki on kuin onkin tulossa. Hallitusohjelmassa liki ikuisuusprojektiksi muodostunutta lakihanketta ei mainita, mutta sosiaali- ja terveysministeriö on ryhtynyt viemään hanketta maaliin. 

Finanssivalvonnan terhistäytynyt ote myös työeläkeyhtiöiden toimintojen tarkastelussa on hyvä juttu. Kaikkien toimijoiden kannalta on parempi saada selvyyttä siihin, mitä yhtiöiden sisällä ja liepeillä voidaan tehdä - ja mitkä taas ovat toimintoja, jotka kuuluvat joillekin ihan muille. 

Eläkesäätiöt ja eläkekassat toimivat esimerkillisen mainiosti. Keskimääräiset tuotot ja vakavaraisuudet ovat hyviä. Jos jossakin on ollut jokunen vuosi sitten heikompia hetkiä, on sekin toimija nostettu taas oikealle uralle.  

Eläkesäätiöiden ja -kassojen johtajien seminaarimatkalle Berliiniin syyskuun lopussa on lähdössä ennätysmäärä osallistujia. Edellinen suuntautui Brysseliin. Se oli ohjelmaltaan sen verran antoisa, että paremmaksi on paha panna, mutta sitä toki yritämme. 

Timo Toropainen

Eläkesäätiöyhdistyksen toimitusjohtaja

Kirjoitus on julkaistu Eläkesäätiöyhdistyksen jäsenlehden ESY-tiedon 2/19 pääkirjoituksena 8.8.2019

Päähänpistoja

11.4.2024
Timo Toropainen, Eläkesäätiöyhdistys
Kerääntykäämme Kevätseminaariin
21.12.2023
Timo Toropainen, Eläkesäätiöyhdistys
Kumarrus
28.8.2023
Timo Toropainen, Eläkesäätiöyhdistys
Oltaisiinko ihmisiksi
20.3.2023
Timo Toropainen, Eläkesäätiöyhdistys
Pelottava eläkeuudistus
10.3.2023
Timo Toropainen, Eläkesäätiöyhdistys
Vapaus ei ole aina hyväksi

ESY:n koulutustilaisuudet

Eläkesäätiöyhdistys tarjoaa koulutusta jäsenlaitostensa henkilökunnalle ja toimielimille. Yhdistys järjestää tarvittaessa myös eläkelaitoskohtaisia koulutustilaisuuksia ja antaa luennoitsija-apua. Lue lisää koulutuksistamme.

ESY:n koulutukset

Eläkesäätiöyhdistys - ESY ry
Kalevankatu 13, 3 krs.
00100 Helsinki

Puhelin (09) 6877 440
Sähköpostiosoitteet

Kirjaudu jäsensivuille   /   Copyright © Eläkesäätiöyhdistys - ESY ry

EläketurvakeskusTELATyöeläke.fiPensions EuropeFINE

Kotisivut: Sivumestari