Kevätseminaari kalentereihin
Jouluun ja vuodenvaihteeseen tässä toki ollaan vasta valmistumassa, mutta yhden tapahtuman toivon teidän kaikkien merkitsevän heti kalentereihinne.
Eläkesäätiöyhdistyksen perinteinen ja odotettu Kevätseminaari järjestetään m/s Silja Symphonylla 18.-20.5.2026.
Menemme siis taas muutaman vuoden tauon jälkeen risteilylle Tukholmaan.
Ajankohta on puolestaan sikäli uusi, että nyt alkaa seminaarimme maanantaina ja päättyy keskiviikkona.
Ensi kevään seminaari on historiamme 50. Kevätseminaari.
Oman muutostuulen henkäyksensä mahtavan perinteen suuntaan luo se tosiasia, että Poraston palvelukseen jo siirtynyt Markku Aalto on nyt viimeistä kertaa antamassa vahvan panoksensa seminaarijärjestelyihin.
Itse olen ollut mukana huomattavasti lyhyemmän ajan kuin Markku. Vasta vuodesta 2014 alkaen olen saanut järjestellä ja juontaa seminaariamme, mutta myös minulla tämä on jäämässä viimeiseksi tässä roolissa.
Jos sallitte, siksi toivo kaikkien ottavan yhteiseksi tavoitteeksemme tehdä seuraavasta Kevätseminaarista tavallistakin mahtavampi.
Osa puhujista on jo sovittu. Jatkamme totutun korkealla tasolla. Tarkasta ohjelmasta ja ilmoittautumisista kerromme lisää keväämmällä.
Pysykää kanavalla.
Vuonna 2026 tapahtuu muutenkin isoja asioita, joissa on pysyttävä valppaana ja ahkerana.
Eläkesäätiöille ja eläkekassoille olennaisen tärkeä toimintojen ulkoistamiseen liittyvä tulkintapulma olisi saatava hallituksen lakiesityksen kautta eduskunnan ratkaistavaksi. Lakimiehemme Ismo Heinströmin kanssa olemme jo useita tärkeitä tapaamisia saaneet järjestetyksi. Sitä hommaa jatkamme väsymättä.
Samoin ESY antaa oman panoksensa hankkeissa ammattiurheilijoiden eläketurvan saattamisessa järkevätn toteuttamismallin suojiin.
Hommaa piisaa.
Päähänpistoja
EVLI Varainhoidon katsaus 2026 sijoitusnäkymiin
Maailmantalous ja riskit: Maailmantalouden kasvu jatkuu vahvana, vaikka kauppapoliittiset jännitteet ja presidentti Trumpin politiikka luovat epävarmuutta. IMF ennustaa globaalin kasvun…

