Päähänpistoja
11.6.2026

Upea perinne jatkuu

Timo Toropainen / Eläkesäätiöyhdistys - ESY ryTimo ToropainenEläkesäätiöyhdistys

Kevätseminaarimme on Eläkesäätiöyhdistyksen vuoden päätapahtuma.

Moni sanoo, ettei kesäkään tule ilman Kevätseminaaria.

Niin varmasti on.

 

Ensimmäisen seminaarini (2014) esiintyjistä oli tänäkin keväänä puhumassa Suvi-Anne Siimes.

Silloisista puhujista yritin saada nyt mukaan myös Minna Helteen, mutta yritys kaatui aikataulujen päällekkäisyyteen.

Jonkin verran haaveilin myös erään 2014 puhuneen Elinan saamisesta mukaan tälläkin kerralla.

Silloin jotkut kyselivät, kuka tämä Elina Lepomäki oikein on.

Sittemmin hän on noussut kaikkien tietoisuuteen nimellä Elina Valtonen.

 

Omana ESY-aikanani olemme jättäneet Kevätseminaarin järjestämättä kahtena koronakeväänä 2020 ja 2021.

Muina vuosina se on vähän vaihtelevalla vuorotahdilla pidetty Tallinnassa tai Tukholman-risteilynä.

Tänä keväänä 18.-20.5. risteilimme Tukholmaan Silja Symphonylla.

Kokonaisnuppilukumme oli niinkin suuri kuin 130.

Tunnelma oli mahtava.

Korkeatasoisella puhujalistallamme olivat Suvi-Annen lisäksi Topi PielaJyri RaitasaloTeppo TurkkiMikko MursulaMikko SpolanderJaana Rissanen ja Olli Kantanen.

Valtavat kiitokset kaikille!

 

Omalta osaltani tämä seminaari jää viimeiseksi, mutta ESY:n hallitus on päättänyt hienon perinteen jatkamisesta.

Seuraavalla kerralla ohjaksissa on seuraajani Mats Nyman, joka aloittaa ESY:ssä 1.11.2026.

Jo nyt teemme kuitenkin tilavaraukset – ja paikka on siis Tukholma ja Silja Symphonylla 17.-19.5.2027.

Nyt voitte merkitä sen kalentereihinne.

Nauttikaa kesästänne!

Lisää aiheesta:

Päähänpistoja

» Lisää aiheesta:

Osakemarkkinat ovat kummitusjunassa

Tomas Hildebrandt / EVLI OyjTomas HildebrandtEvli Oyj

Osakemarkkinat eivät ole vuoristoradassa, vaan pikemminkin kummitusjunassa. Kovalla vauhdilla etenevä vaunu heilahtelee mutkissa, ja jokaisen mutkan takana odottaa uusi yllätys….

Jatka lukemaan