Eläkesäätiöyhdistys – ESY ry
Edunvalvontaa, neuvontaa, viestintää ja koulutusta
Eläkesäätiöyhdistys on eläkesäätiöiden ja eläkekassojen edunvalvonta-, koulutus-, tiedotus- ja yhteistyöelin, jonka perustehtävänä on edistää jäsentensä yhteistoimintaa ja valvoa niiden etuja. Hallitus voi hyväksyä jäseneksi myös muun eläkejärjestelystä vastaavan oikeushenkilön. Kannatusjäseneksi voidaan hyväksyä yhteisö, joka haluaa vaikuttaa yhteisten päämäärien saavuttamiseksi.
Yhdistys antaa jäsenilleen asiantuntija-apua ja neuvontaa lain ja sääntöjen tulkinnassa esimerkiksi vastuuvelkaa, lisäeläkkeiden kattamista ja lakisääteisten eläkkeiden vakavaraisuussäännösten tulkintaa koskevissa kysymyksissä. Lisäksi yhdistys on ylläpitänyt eläkesäätiöiden ja eläkekassojen mallisääntöjä.
Eläkesäätiöyhdistys toimii myös yrityksen keskustelukumppanina eläkeasioissa, kun työnantajataho haluaa tietää enemmän eläkejärjestelyistä tai harkitsee muutoksen tekemistä. Autamme myös suunnittelemaan mahdollisia lisäeläkkeiden kannustinjärjestelyitä.
Osakemarkkinat ovat kummitusjunassa
Osakemarkkinat eivät ole vuoristoradassa, vaan pikemminkin kummitusjunassa. Kovalla vauhdilla etenevä vaunu heilahtelee mutkissa, ja jokaisen mutkan takana odottaa uusi yllätys….
