Yksi meistä
21.8.2025

Varpu Hyvönen, Oulun Puhelin Oyj:n Eläkesäätiö

Varpu Hyvönen, Oulun Puhelin Oyj:n Eläkesäätiö

Olen Varpu Hyvönen, eläkeläinen ja hallituksen puheenjohtaja Oulun Puhelin Oyj:n Eläkesäätiössä. Koulutukseltani olen merkonomi.

Harrastuksiani tällä hetkellä ovat mökkeily Sipoon maisemissa sekä matkustaminen. Lempikohteitani on Italia ja Kreikka. Toki kuvataiteet ovat myös lähellä sydäntäni, olenhan harrastanut akvarellimaalausta vuosia.

Olen syntynyt Helsingissä ja äidin puolelta olen kolmannessa polvessa ”Stadilainen”.  Isäni juuret ovat Pohjois-Karjalassa.

Eläkealan kokemusta ehti kertyä ennen eläkkeelle siirtymistä 41 vuotta, mistä 25 vuotta olin Liikennepalvelualojen Eläkekassa Viabekissä ja 16 vuotta Apteekkien Eläkekassassa talouspäällikkönä ja toimitusjohtajan varamiehenä.

Olen myös ollut hallituksen sihteerinä ja vastannut henkilöstöhallinnosta. Voisi todeta, että olen saanut olla eläkealan kasvussa ja kehityksessä tiiviisti mukana.

Finanssivalvonnan raportointi aikanani lisääntyi merkittävästi ja taitaa jatkua edelleenkin. Kaiken uuden sääntelyn ja muutosten myötä totesin, että olisi tarvetta keskustelufoorumille, joten perustin vuonna 2000 eläkekassojen talouspäälliköiden kesken Taloustiimin.

Vähän sen jälkeen myös eläkepäälliköt perustivat oman ryhmänsä. Eläkesäätiöiden talouspäälliköt liittyivät Taloustiimiin myöhemmin.

Ehdin olla Vakuutusyhtiöiden Laskentajohdon Yhdistyksen jäsenenä vuodesta 1997 lähtien.

Eläkesäätiöyhdistyksen Tiedotus- ja koulutustoimikunnan jäsen olin vuosina 2014-2022.

On ollut etuoikeus saada työskennellä erittäin mielenkiintoisella alalla, missä kaikki puhaltavat samaan hiileen, eivätkä ole kilpailijoita keskenään.

Olen saanut myös elinikäisiä ystäviä. Tällä hetkellä saan vielä hyödyntää osaamistani ”hallitusammattilaisena”, mistä olen tosi iloinen.

Eläkesäätiöyhdistyksen järjestämät koulutukset ja tilaisuudet ovat olleet erittäin merkittäviä. Tilaisuudet ovat hyvin järjestettyjä ja muodostaneet sopivan formaatin jakaa tietoa.

Olen melkein kaikkiruokainen, mutta jos voi valita niin kalaruokaa syön mieluiten. Lempijuomani on samppanja 🙂

Eläkesäätiöyhdistyksen tekemä edunvalvontatyö on arvokasta työtä, joten siitä lämmin kiitos osaavalle tiimille – jatkakaa samaan malliin!

Lisää aiheesta:

Yksi meistä

» Lisää aiheesta:

Listatut infrastruktuuriyhtiöt sijoitussalkussa

Pekka NiemeläUnited Bankers

  Listatut infrastruktuuriyhtiöt sijoitussalkussa Infrastruktuuriyhtiöiden osakkeet ovat historiallisesti olleet osakemarkkinoiden vakaimpien joukossa. Niiden erilainen riskiprofiili on tarjonnut merkittävää hajautushyötyä sijoittajille…

Jatka lukemaan