Tommi Mäkelä, Apteekkien Eläkekassan sijoitusjohtaja
Koulutukseltani olenBSc.
Musiikkia harrastan sen kaikissa muodoissaan. Esimerkiksi lyömäsoittimien kanssa puuhastelu latinomusiikin ja Afro-Cuban-rytmien parissa on lempipuuhaa.
Lenkkeilen aina kun on mahdollista.
Kotona 9-vuotias pikkuprinsessa ja tytärpuolet määräävät pitkälti päivien kulun.
Maanpuolustus ja reserviläistoiminta ovat myös erittäin lähellä sydäntä.
Olen kotoisin Etelä-Suomen finanssikasvattamosta eli Hollolasta. Nykyinen kotikunta on Kangasala. Tampere-Helsinki juna on tullut erittäin tutuksi.
Apteekkien Eläkekassassa aloitin vuonna 2007 ja sitä ennen Alkon eläkesäätiössä 3 vuotta eli tie vienyt viinasta lääkkeisiin.
Ennen säätiö-kassakenttää toimin Etelä-Libanonissa rauhanturvatehtävissä ja Suomalaisen valvontajoukon 36 rahatoimiston päällikkönä.
Säätiö- ja kassakenttä on aina tuntunut kuin omalta perheeltä. Matkan varrella on ollut kunnia ja ilo tavata paljon upeita ja osaavia ihmisiä, jolta on voinut oppia paljon alaan liittyviä asioita. Yhteishenki on aina ollut todella lämmin. On ollut hienoa huomata miten keskinäinen auttaminen ja asioiden yhdessä pohtiminen kantavat hedelmää.
Vaikka ala vaatii paljon erikoisosaamista ja paineen alla työskentelyä, ovat huumori ja tilannekomiikka olleet monesti pelastavia tekijöitä tiukoissakin paikoissa.
ESY:n kattava tuki on vuosien varrella ollut erittäin arvokasta. ESY:n laaja-alaista osaamista on pystytty hyödyntämään meidän kaikkien hyväksi nopeallakin aikataululla.
Vuoden kohokohta on ehdottomasti legendaarinen Kevätseminaari, josta on vuosien saatossa useita mukavia ja unohtumattomia muistoja. Seminaarien sisällöt ovat olleet erittäin ajankohtaisia ja tarpeellisia. Toivottavasti seminaari jatkaa voittokulkuaan tavalla tai toisella.
Sijoituspäivät ovat olleet itselleni myös tärkeitä keskustelufoorumeja alan koko ajan muuttavassa toimintaympäristössä. Seminaarien järjestäminen webinaarimuotoisena mahdollistaa myös laajan osallistujajoukon.
Lempiruokani on intialainen ruoka Chicken Vindaloo. Sitä ei Esyn tilaisuuksissa ole vielä tarjottu mutta vakaasti uskon, että sekin päivä vielä tulee.
Yksi meistä
Markkinastrategin neuvo: älä katso taaksepäin
Moni ihmettelee, miksi monet osakemarkkinat ovat kaikkien aikojen korkeimmilla tasoilla, vaikka maailmanpolitiikka on myllerryksessä? Useat osakemarkkinat, muun muussa Yhdysvalloissa, Brasiliassa,…
