Elinaikakerroin vuodelle 2023 on vahvistettu
sosiaali- ja terveysministeriön tiedote 10.11.2022
Sosiaali- ja terveysministeriö on vahvistanut elinaikakertoimen vuodelle 2023
Elinaikakerroin on 0,94419.
Nyt vahvistettu elinaikakerroin pienentää vuonna 1961 syntyneiden vuonna 2023 tai sen jälkeen alkavia työeläkelain mukaisia vanhuuseläkkeitä 5,581 prosenttia.
Elinaikakerroin pienentää myös vuonna 2023 alkavan työkyvyttömyyden perusteella myönnettäviä työeläkelakien mukaisia työkyvyttömyyseläkkeitä lukuun ottamatta niihin sisältyvää tulevan ajan eläkkeen osuutta, johon elinaikakerrointa ei sovelleta.
Lisäksi elinaikakerroin vaikuttaa ensi vuonna myönnettäviin työeläkelakien mukaisiin perhe-eläkkeisiin, osittaisiin varhennettuihin vanhuuseläkkeisiin ja työuraeläkkeisiin.
Elinaikakertoimen tarkoituksena on sopeuttaa alkavien työeläkkeiden tasoa ja eläkemenoa sen mukaan, miten odotettavissa oleva keskimääräinen elinikä muuttuu. Jos keskimääräinen elinikä jatkaa nousuaan, elinaikakerroin pienentää kuukausieläkkeitä.
Elinaikakerrointa sovellettiin ensimmäisen kerran vuonna 2010. Tavoitteena on, että työntekijät korvaisivat elinaikakertoimen eläkettä pienentävää vaikutusta olemalla työelämässä nykyistä pidempään.
Lisätietoja: neuvotteleva virkamies Pirjo Moilanen, p. 029 5163 183, etunimi.sukunimi[ät]gov.fi (etunimi[dot]sukunimi[at]gov[dot]fi)
Julkisia tiedotteita
Markkinastrategin neuvo: älä katso taaksepäin
Moni ihmettelee, miksi monet osakemarkkinat ovat kaikkien aikojen korkeimmilla tasoilla, vaikka maailmanpolitiikka on myllerryksessä? Useat osakemarkkinat, muun muussa Yhdysvalloissa, Brasiliassa,…
