Työeläkelaitosten vakavaraisuutta koskevat poikkeuslakiehdotukset
Koronapandemia lisäsi talouden epävakautta ja vaikutti aluksi voimakkaasti osakekurssien arvostustasoon. Irtisanomisten ja lomautusten lisääntyessä vaikutus alkoi näkyä myös eläkemaksutulon alentumana, mikä taas johti tasausvastuupuskureiden ennakoimattomaan heikkenemiseen.
Pandemian vaikutusten lieventämiseksi on
- säädetty laki työeläkemaksun tilapäisestä alentamisesta 1.5.-31.12.2020 väliselle ajalle 2,6 prosenttiyksiköllä,
- täydennyskerroin päätettiin nollata 1.4.-30.9.2020 väliseksi ajaksi,
- Finanssivalvonnalle annettiin mahdollisuus pidentää tervehdyttämissuunnitelmien laatimisajankohtaa kolmesta kuukaudesta yhteen vuoteen,
- työeläkemaksun maksuajankohtia päätettiin siirtää kolmella kuukaudella 19.3.2020,
- säädettiin poikkeuslaki, mikä mahdollistaa sääntömääräisten yhdistyskokousten, kassankokousten ja yhtiökokousten järjestämisen kevään sijasta syyskuun 2020 loppuun mennessä sekä
- työllisyysrahaston maksuvalmiutta turvattiin lykkäämällä työllisyysrahaston rahoitussiirtoa työeläkejärjestelmälle vuodella eteenpäin.
Lisäksi laadittiin hallituksen esityksen luonnos sen varalta, että työeläkelaitosten vakavaraisuus edelleen heikkenisi. Ehdotukseen sisältyi erilaisia toimia työeläkelaitosten vakavaraisuuden ja vajavaraisuusaseman parantamiseksi. Jälkimmäisiä toimia, ei loppujen lopuksi tarvinnut toteuttaa osakekurssien asteittaisen vahvistumisen vuoksi.
Lakipalsta
16.4.2026
Ismo Heinström, EläkesäätiöyhdistysOmnibus I helpotukset CSRD kestävyysriskiraportointiin
26.2.2026
Ismo Heinström, EläkesäätiöyhdistysTyökyvyttömyyseläkkeen ja ansioiden yhteensovittaminen
Osakemarkkinat ovat kummitusjunassa
Osakemarkkinat eivät ole vuoristoradassa, vaan pikemminkin kummitusjunassa. Kovalla vauhdilla etenevä vaunu heilahtelee mutkissa, ja jokaisen mutkan takana odottaa uusi yllätys….
