Työeläketurvan indeksitarkistukset vuodelle 2017
Sosiaali- ja terveysministeriö on vahvistanut työeläketurvaa koskevat indeksit vuodelle 2017. Tämänvuotiseen verrattuna työeläkeindeksi nousee noin noin 0,6 prosenttia ja palkkakerroin nousee noin 1,2 prosenttia.
Palkkakertoimeksi vahvistettiin 1,389. Vuoteen 2016 verrattuna palkkakerroin nousee noin 1,2 prosenttia. Palkkakerrointa käytetään tulevan työeläkkeen laskennassa. Sillä tarkistetaan vuosiansiot eläkkeen alkamisvuoden tasoon. Palkkakertoimessa palkkojen muutoksen osuus on 80 prosenttia ja hintojen muutoksen 20 prosenttia.
Työeläkeindeksi on ensi vuonna 2534. Työeläkeindeksi nousee noin 0,6 prosenttia vuoteen 2016 verrattuna. Työeläkeindeksillä tarkistetaan maksussa olevat työeläkkeet. Työeläkeindeksiä laskettaessa palkkojen muutoksen osuus on 20 prosenttia ja hintojen muutoksen 80 prosenttia.
Työeläkeindeksiin on sidottu yksityisten ja julkisten alojen eläkejärjestelmien mukaisten maksussa olevien ansio- ja perhe-eläkkeiden lisäksi sotilasvammalain mukaiset eläkkeet, luopumiseläkkeet ja luopumistuet, Kelan kuntoutusetuuksista ja kuntoutusrahaetuuksista annetun lain mukainen kuntoutusraha sekä virkamieslain mukainen toistuva korvaus.
Lisätietoa eläkkeiden indeksoinnista
Ajankohtaista
Listatut infrastruktuuriyhtiöt sijoitussalkussa
Listatut infrastruktuuriyhtiöt sijoitussalkussa Infrastruktuuriyhtiöiden osakkeet ovat historiallisesti olleet osakemarkkinoiden vakaimpien joukossa. Niiden erilainen riskiprofiili on tarjonnut merkittävää hajautushyötyä sijoittajille…
